28/07/2013

My Thoughts Are Stars I Can't Fathom Into Constellations

Päätin sunnuntai aamupäivän kulukseni kuvailla mun viime aikojen ostoksia. Osa on viime hetken alelöytöjä ja osa on ihan normaalihintaisia tuotteita. Esimerkiksi noi ihanat mustat korkkarit löytyi hyllystä -60% lapulla varustettuna, ei paha ollenkaan.
  Musta bleiseri onkin näkynyt jo viime postauksen asukuvissa, joten en kokenut tarpeelliseksi kuvata sitä tähän erikseen. Muutkin vaatteet saattavat joskus jossain postauksissa näkyä, mutta kuvasin ne nyt kuitenkin tähän. Mitä muuten olette mieltä, tykkäättekö tämmöisistä postauksista vai ette?
   Mun on pakko vielä erikseen hehkuttaa noita John Greenin kirjoja! Kaikki twitterissä ja tumblrissa puhuvat The Fault in Our Stars ja Looking For Alaska kirjoista, ja netti on täynnä lainauksia niistä, joten päätin, että munkin on pakko lukea ne. Sinikantisen TFIOS kirjan löysin pitkän etsinnän jälkeen Suomalaisesta, mutta muita ei oo tullut vastaan Suomen kirjakaupoissa. Päädyin sitten tilaamaan kuukausi pari taaksepäin loput kolme John Greenin kirjaa netistä, ja nyt oon lukenut yhtä ja puolta lukuunottamatta kaikki, ja oon sanaton. Nää kirjat on yksiä parhaista, mitä oon ikinä lukenut ja tarina todellakin oikein koukuttaa. Kirjaa ei malttaisi laske käsistään ja kun kirja loppuu niin olo on vähän tyhjä. Eli jos vähänkin tykkäätte lukemisesta, niin suosittelen näitä kirjoja kaikella sydämellä!

2 comments :

Unknown said...

John Greenit ihan parhaita!

Sanni said...

ne kyllä ehdottomasti on!