13/07/2013

Tallinna

Kotiuduttiin tänään Tallinnasta ja ajattelin heti tulla iskemään blogin puolelle teille tämmöisen kuvapläjäyksen!
Lähdettiin torstai iltapäivällä köröttelemään bussilla kohtin Helsingin satamaa, jossa sitten noustiin laivaan joka vei meidät Tallinnaan. Yövyttiin laivassa, ja illalla vielä käytiinkin katsastamassa Buffet-pöydän tarjontaa. Voi ei, että osaa ihminen syödä itsensä täyteen.
Aamulla, huonosti nukutun yön jälkeen, (osaako joku muka nukkua laivan hytissä?) noustiin laivasta maihin, vietiin laukut hotellille ja lähdettiin kiertelemään kaupunkia. Mulla oli Suomessa lähtiessä mielessäni kolme kauppaa, joissa haluan ehdottomasti käydä. Ja sattui niin hyvä tuuri, että kaupat sijaitsi lähes tulkoon hotellin takapihalla!
Koko päivä kului nopeasti ympäriinsä kävellen, kaupoissa pyörien ja Vanhaa kaupunkia ihastellen. Yhdeksän aikaan olikin ihana istahtaa yhteen Vanhan kaupungin ravintoloista, sillä päivän aikana ei ollut tullut syötyä muuta kuin laivan buffet-aamiainen ja puolikas leivos jossain Tallinnan kahvilassa. Ruoka oli hyvää ja ravintola oli viihtyisä!
Lauantai aamuna mahtavan aamupalan jälkeen kerettiin vielä kiertelmään hieman kauppoja, kunnes pitikin nousta laivaan ja aloittaa matka takaisin Suomeen.

2 comments :

Pauliina said...

Oi kivoja kuvia, Tallinna on kyllä ihana paikka! :-)

Mullakin olis tarkoitus nyt elokuun alussa mennä Tallinnaan - can't wait!! ♥

http://kisstherain-p.blogspot.fi/

Sanni said...

kiitos! :) Tallinna oli kyllä ihana! vielä kun sattu hyvät kelit niin varsinkin vanha kaupunki oli tosi kaunis! :)