26/07/2015

Tukholma osa 2

P7150660
Nyt ois luvassa toinen satsi Tukholman kuvista! Heti hotelliaamiaisen jälkeen pakattiin laukkumme ja lähdettiin taas kiertelemään kaupungille. 
Tää reissu oli aika ostospainotteinen ja nähtävyyksille ja muille sen tapaisille ei hirveästi jäänyt aikaa. Onneksi on Tukholmassa tullut käytyä 
jo muutamaan otteeseen, niin Kuninkaanlinna ja Vanha Kaupunki on tutut! Sää ei ollut reissun toisena päivänä enää niin hyvä, vaan ukkospilviä 
alkoi jo kerääntyä kaupungin päälle. Onneksi säästyttiin isoimmilta kuuroilta ja ukkonen pysyi vähän matkan päässä. Laivan kannella 
seisoskellessa jyrinä olikin jo ehtinyt Tukholman keskustan ylle. Kaiken kaikkiaan oikein kiva pieni reissu! :)
P7150681
P7160693
P7150685
P7160688
P7160704
P7160711

18/07/2015

Tukholma osa 1

P7150649
Heippa taas! Palattiin perjantaina kotiin muutaman päivän Tukholman reissulta. Lähdettiin tiistaina laivalla Ruotsin suuntaan ja laiva oli perillä 
keskiviikkona kuuden aikaan aamulla, josta suunnattiin suoraan hotellille aamupalalle. Meille sattui keskiviikolle tosi hyvä keli ja aika lailla koko päivän 
aurinko paistoi todella lämpimästi. Reissu kului suurimmilta osin kaupungilla kiertelemässä ja shoppailemassa. Jonkin verran tuli ostoksiakin tehtyä 
ja jos vaan teitä kiinnostaa niin voin tehdä erillistä ostospostaustakin. Varsinkin niistä ihanista sisustustavaroista, joita löysin! Tämmöiset pienet lomat 
arjen keskellä tuo ihanaa vaihtelua! 
P7150643
P7150651
P7150665
P7150648
P7150657
P7150678

05/07/2015

One Direction - Helsinki, Olympiastadion

one direction
Huh nyt on Ruisrockista selvitty ja vihdoin kerkesin muokkailemaan viime viikonlopun kuvia One Directionin keikalta. Lähdettiin tosiaan 
lauantaiaamulla ajelemaan kohti Helsinkiä, jossa vietettiin päivä shoppailemassa ennen stadionille lähtöä. Onneksi meillä oli istumapaikat, 
sillä mulla ei olisi ollut energiaa jonottaa aamusta lähtien! Ja säästyttiin kamalalta sadekuurolta, joka oli pyyhkäissyt jonossa olevien 
tavaroita säälimättä mukaansa. 
Itse oon ollut kerran aiemmin 1D:n keikalla ja voin rehellisesti sanoa, että tää oli ehdottomasti mun lemppari! Paras hetki keikan aikana oli 
se älyttömän kaunis kukkameri, jonka fanit oli järjestänyt Night Changes kappaleen aikana! 
Oliko joku teistä kyseisellä keikalla? :)