29/06/2015

New In From Lush

P6280583...
Lauantaina lähdettiin aamusta kohti Helsinkiä, suuntana One Directionin konsertti Olympiastadionilla. (oma postaus tulossa, kunhan ehdin muokata kuvat!)
Meillä oli kuitenkin istumapaikat, joten jonottamisen sijaan suunnattiin muutamaksi tunniksi keskustaan shoppailemaan. Helsinki oli aivan
 tupaten täynnä, sillä samaan aikaan oli Pride-kulkue ja totta kai 1D:n keikkakin veti oman määränsä porukkaa keskustaan. Ihmispaljoudesta 
johtuen ei tehnyt ihan hirveästi mieli shoppailla ja sovittaa vaatteita, mutta kyllä jotakin tattui mukaan. Monkista löytyi ihanan rento 
kesämekko ja Gina Tricotista muutama ale-koru. Näiden lisäksi tuli päivitettyä hieman omia kosmetiikka varastoja Lushissa. 
Brazened Honey - tuorekasvonaamio sekä Grease Lightning Spot Treatment olivat molemmat mulle uusia tuttavuuksia. Molempia olen ehtinyt
 kokeilla pikaisesti ja tähän mennessä olen vakuuttunut! Varsinkin syväpuhdistavan kasvonaamion jälkeen iho näytti ihanan tasaiselta 
ja terveeltä. Ainut mistä en kyseisen tuotteen kohdalla välittänyt, oli sen haju. 
Aqua Mirabilis nimistä kuorivaa Body Butteria olen kokeillut ennenkin, ja pidin siitä sen verran, että oli aivan pakko ostaa uusi! Kyseistä 
tuotetta käytetään siis suihkussa kuorintaan. Iho jää käytön jälkeen ihanan pehmoiseksi ja tasaiseksi! 
Onko teillä jotain suosikkeja Lushilta?
P6280570...
P6280576....

07/06/2015

Summer Inspiration

Taas se kesä on alkanut, vaikka säiden puolesta ei siltä ihan vielä tunnukaan. Muutama rohkea on jo uskaltautunut vetäisemään lyhyet puntit jalkaan, mutta itse oon vielä aika visusti pysytellyt pidemmissä housuissa. Oon kuitenkin jo ehtinyt keräilemään mieleeni pitkää listaa vaatteista, jotka mielelläni kotouttaisin kesän aikana. Tykkään hirmusesti näistä tämän hetken 90- ja 70-luvun henkisistä trendeistä. Varsinkin lappuhaalarit, farkkuhameet, korkeakauluksiset topit yms. Yhä edelleen pohdiskelen, että raaskinko ostaa itselleni Adidaksen superstarsit! Näiden kenkien paluu ei meinannut aluksi kolahtaa yhtään, mutta pikku hiljaa oma pari houkuttelisi enemmän ja enemmän. Mitkä on teidän must have vaatteenne/asusteenne? :)
inspo spring/summer

05/06/2015

I'm Back

P6050606
P6050605
Moikka! Onko siellä enää ketään? Kuten varmaan ootte huomanneetkin, mun blogissa on vallinnut ihan täysi hiljaisuus kahden viime kuukauden ajan. 
Tää ei todellakaan ollut tarkoitus, mutta täytyy myöntää, että pieni paussi teki ihan hyvää. Pääsykokeisiin on luettu ja ne on saatu hoidettua alta pois 
ja kesätyötkin on tullut aloitettua. Hommaa on siis riittänyt. Nyt on joka tapauksessa energiaa ja motivaatiota kirjoittaa ja kuvata! Toivotaan, 
että homma lähtis taas rullaamaan ja saisin kaikenlaista kivaa sisältöä tänne blogiin. Jos teillä on jotain ehdotuksia siitä mitä haluaisitte nähdä, 
niin ei muuta kuin kommenttia vaan kehiin :)