09/04/2015

Mom Jeans

P4090571
Ensimmäistä kertaa asukuvia näitten farkkujen kanssa! Ostin nää jo tosiaan tammikuussa, mutta päälle ne eivät ole päätyneet vasta kuin ihan pari 
kertaa, sillä ne eivät vaan yksinkertaisesti ole sopineet mun talvitakkien kanssa. Tänään sattui vähän lämpimämpi päivä, niin uskaltauduin 
heittämään päälle ton ihanan kevättakin! Vielä en kuitenkaan viitsinyt kuljeksia ympäriinsä pelkkä t-paita siellä alla, joten nappasin kaveriksi 
paksun neuleen, ettei heti iske vilu. 
Taas näitä kuvia muokkaillessa päädyin tuijottelemaan mun hiuksia. Voi vitsit, kun en osaa yhtään päättää mitä haluaisin tehdä niitten kanssa. 
Kasvatanko taas pitkiksi vai pidänkö juuri ja juuri olkapäille ulottuvina. Värjäänkö yksisävyisesti tumman ruskeaksi vai pidänkö tän hienoisen 
liukuvärjäyksen mikä mulla nyt on. Kamalan vaikea päättää! Faktahan se on, että mun hiukset ei kuitenkaan pysyisi kylmän ja tumman sävyisinä 
kovin pitkää, meinaan mulla on sen verran punapigmenttiä, että se paistaa läpi muutamassa viikossa. Ehkä vaan pitäisi varata kampaaja-aika, ja 
katsoa mihin sitä loppujen lopuksi päätyy siinä tuolissa istuessaan. 
FotorCreatedjeans3
jacket&sunglasses Gina Tricot / jeans&bag Monki / cardigan Cubus / t-shirt H&M / shoes Converse / scarf Pieces
P4090617

2 comments :

Auroora said...

Nuo farkut on niiin ihanat ja täydelliset!:)

http://aurooraamurusko.blogspot.fi/

Sanni said...

Oon kyllä itekin niin ihastunut niihin! :)