13/04/2015

Current Favourites

P4130579
(Varmaan tunnin väänsin kättä näiden kuvien kanssa, enkä vieläkään saanut niistä just semmosia kun olisin halunnut.. Myönnän tappioni, kuvat vei nyt 1-0)
Ootte varmaan huomanneetkin, että tänä vuonna mulla on jäänyt ihan kokonaan kuukauden suosikki-postaukset tekemättä. Se johtuu lähinnä siitä, 
että mulla ei esimerkiksi toi meikkipussin sisältö vaihdun niin nopsaa ja uusia suosikkeja tuppaa muutenkin löytymään vähän harvemmin. 
Päätin nyt sit kokoilla kasaan tavaroita, jotka tällä hetkellä pitää niitten suosikeiden paikkaa. Ihan ensimmäisenä mun on pakko ylistää 
Beauty Blenderiä. Oon tästä pari kertaa aiemminkin maininnut, mutta se on vaan niin hyvä! Oon melkein jo ihan täysin luopunut minkään näköisistä meikkivoidesiveltimistä, sillä tämä lyö ne 100-0! (tykkään näköjään tänään näistä urheilutermeistä) Meikkivoide levittyy ihanan tasaisesti kasvoille ja sitä tulee 
juuri oikea määrä. Helposti saan siveltimillä ihan liian paksun kerroksen ja sen kanssa ahertamiseen meneekin sitten ikuisuus, että sen saa näyttämään edustavalta. Joten ehdottomasti peukut ylös Beuty Blenderille! 
Meikeillä jatketaan! Benefitin Hoola Bronzer sekä The Balmin Hot Mama poskipuna on lähes jokapäiväisessä käytössä. Hoolalla saa kivat varjostukset 
poskille ja otsaan ja toi poskipuna on yksi näteimmistä, jonka oon omistanut! Jos ette pääse käsiksi The Balmin tuotteisiin, mutta toi sävy 
houkuttaisi, niin MaxFactorin Flawless perfection blush sävyssä 220 Classic Rose on lähes identtinen. Ehkäpä ihan hitusen pinkimpi.
P4130592
Nyt muihin kuin meikki juttuihin! Daniel Wellingtonin kello on eksynyt mun ranteeseeni lähes joka kerta, kun talosta johonkin poistun. Ensinnäkään 
en osaa olla ilman kelloa ranteessa, mutta kyseinen ihana kello on täysin syrjäyttänyt rakastetun Michael Korsin kellon. Molemmat on yhtä 
kauniita, mutta jostain syystä aina tartun Daniel Wellingtoniin. Long story short, rakastan kelloani! 
Viimeisimpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, John Greenin Looking For Alaska. Luin tän kirjan ensimmäisen kerran varmaankin noin kaksi
 vuotta sitten, ja siitä saakka sillä on ollut erityinen paikka mun sydämessäni. Aivan ihana kirja, ihana juoni ja sitäkin ihanammat hahmot! 
Jos et ole vielä lukenut, niin suosittelen, että kipinkapin menet lähimpään kirjakauppaan tai kirjastoon ja nappaat sen mukaasi. Voin luvata, että 
et tule pettymään! 
Semmosta tällä kertaa. Jos teitä kiinnostaa vielä tulevaisuudessa kuulla mun sen hetken suosikeista, niin ilmoitelkaa toki! :)

p.s. Tän hetken lempialbumi on ehdottomasti James Bayn Chaos and the Calm. Kannataa käydä kuuntelemassa! Itselläni ainakin soimassa koko ajan.

4 comments :

Emilia said...

Kivoja suosikkeja! Oon itseasiassa pitkään miettinyt, pitäiskö kokeilla tota suuren suosin saanutta beauty blenderiä. :-D

therewillbesunshine-emilia.blogspot.com

Sanni said...

Suosittelen kyllä ehdottomasti! On se sen verran hintansa arvoiseksi osoittautunut :D

Anonymous said...

Tää sun blogi on ihana! Millon uutta postausta?

Sanni said...

voi kiitos! Hoidan pääsykokeet alta pois ja koitan sitten kerätä motivaation blogia kohtaan takaisin! :)