12/01/2015

New In

IMG_1492
IMG_1291
IMG_1488
IMG_1347
Tehtiin Emmin kanssa torstaina pikavisiitti Helsinkiin. Mun ostoslistalla ei oikeastaan ollut mitään sen kummempia, paitsi ne samat vanhat asiat
 mitkä siellä on kummitelleet jo kesästä lähtien. Totta kai ensimmäisenä piti käydä kaupoissa joita ei täältä Tampereelta löydy, kuten Zara ja Monki. 
Zarasta ei lähtenyt tällä kertaa mitään mukaan. Hypistelin kyllä yhtä laukkua, mutta jätin sen sinne hyllylle, sillä se ei ollut ihan täysin sellainen
jonka halusin. Ja hyvä että jätin! Sillä heti jo seuraavasta kaupasta, eli Monkista, löytyi aivan täysin täydellinen laukku. Oon jo kauan aikaa
 etsinyt mustaa pussukkamallista reppua, ja nyt oon sellaisen onnellinen omistaja!
Toinen iloinen yllätys, joka Monkissa tuli vastaan on nuo farkut. Oon kokeillut lähes joka ikisessä kaupassa joka sortin boyfriend ja mom farkkuja, 
mutta ne on aina näyttäneet toinen toistaan naurettavimmilta mun päällä. Epäröin vähän noidenkin sovittamista, mutta loppujen lopuksi 
päätin kuitenkin ottaa ne mukaan sovituskoppiin. Aika kauan mietin mitä teen niiden kanssa, mutta lopuksi ne lähti mukaan, koska tykkään niistä 
kuitenkin sen verran. Voin uskoa, että katumus olisi ollut aika suuri jos olisin jättänyt ostamatta, sillä ihan helposti ei tule Monkissa käytyä. 
Itse Helsingissä en oikeastaan ottanut ollenkaan kuvia, sillä ilma oli sen verran harmaa ja sateinen, että pidin kameran mieluummin visusti laukussa. 
Mutta nyt mua kutsuu taloustiedon kirja. Hyvää maanantaita kaikille! :)

2 comments :

Auroora said...

Hei, ajattelin tulla kertomaan, että pääsit viiden parhaan joukkoon blogini "linkkaa blogisi"-postauksessa.:) Palautetta blogista ja muut blogit löytyy uusimmasta postauksestani!:)

Sanni said...

Voi kiitos paljon! :)